Tonin Kuvisblogi
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Tuntematon työ
Työn nimestä mulla ei ole tietoakaan. Työssä kumminki valittiin yksi kameralla otetuista kuvista ja tehtiin siitä koneella mustavalkoinen. Oli tärkeää huomata kuinka paljon kontrastia työhön laittaa, että sen teksti ja avara maailma ei katoa kokonaan. Piti olla kärsivällinen ja rauhallinen jottei paperit repeäisi kun niitä kastellaan ja revitään. Valitsin siis kuvan missä oli muutama kyltti ja paikkakunnan nimi. Taustalla näkyi hieman taloa ja lipputankoja. Kuvasta tuli muokkaamisen jälkeen hyvä kokonaisuus ja kun se tulostettiin ja laitettiin paperille oli jälki hyvä.
Monikuva työ
Aiheena oli siis ottaa kameralla kuvia jostakin omavalintaisesta aiheesta. Kuvasin liikennemerkkejä jossa neuvotaan mihin paikkaan on mikäkin matka. Sen jälkeen laitoimme kuvat koneelle ja säädimme niistä värit ja kontrastit kuntoon. Kontrasti ei saa olla liian voimakas ettei työn luonnollinen versio mene aivan hukkaan. Kuvista piti tehdä jonkinlainen järjestys paperille ja liimata. Loogisin järjestys löytyi heti, koska mulla oli kaksi hieman samankaltaista kuvaa ja yksi erinlainen joka tuli keskelle.
torstai 21. marraskuuta 2013
Laatikko
Tehtävänä oli kasata laatikko ja tehdä siihen jokin kuvan joko sivulle tai koko alalle.
Valitsin merkiksi ns. "peace" merkin. Se oli lähes ensimmäinen joka tuli mieleen ja lähdin toteuttamaan sitä. Merkissä on etusormi sekä keskisormi pystyssä. Toteuttaessa huomasin ettei merkin tekeminen ollutkaan niin helppoa. Värjäsin työn monella eri värillä mutta siitä tuli melko sekainen. Mittasuhteet olisivat voineet olla paremmat ja sormet pidemmät.
Laatikon reunaan tehtiin ikkuna-aukko. mieleeni tuli tehdä normaali ikkuna jonka yläpuolelle tulee pallon muotoinen aukko. Ikkunassa ei ´tarvinut miettiä muuta kuin minkälaisesta tykkää.
Sisustin Laatikon sisäpuolelta vihreä-musta-valkoisen sekoitusvärillä. Maalasin seinät sekä katon sillä värillä ja väri oli oikein hyvä. Monen värin sekoituksesta tulee yleensä hieman erilainen kokonaisuus kuin normaalilla varmalla vaihtoehdolla, mutta tähän olin tyytyväinen.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Sommittelu työ
Sommittelun perustyyppejä ovat horisontaalinen-, vertikaalinen- ja diagonaalinen sommittelu. Käytin työssäni horisontaalista sommittelua, joka on vaakasuora ja rauhallinen. Opin tunnistamaan suht. hyvin erilaisista kuvista niiden sommittelun tyypit. Työn eteneminen alkoi rauhallisesti, mutta kun idea tuli alkoi myös piirtäminen luistaa. Teoksen suurin haaste oli saada kuva piilotettua työhön ja saada muut esineet näyttämään yhtä aidoilta. Työstäni ei valitettavasti ole kuvaa, sekä työ jäi värittämisen osalta hieman kesken.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Lyijykynä työ
Lyijykynätyössä piirsin sakset, sen takia koska ne vain sattuivat olemaan siinä pöydällä. Opin käyttämään eri vahvuisia kyniä ja tekemään sitä kautta työstä todellisemman. Työ oli välityö eikä siinä mennyt montaa tuntia, ja tämän takia keskittyminen pysyi paremmin piirtämisessä. Mielestäni onnistuin hyvin työssä. Saksien piirtämisessä piti olla tarkkana sen muodoissa ja varjoissa. Fixaamista en ennen ollut harjoitellut ja nyt kun sen ensinmäistä kertaa tein niin työ oli aivan märkä. Lopuksi se kyllä kuivui hyvin.
Rytmi työ
Työn rytmi syntyy värien, muotojen, valojen ja varjojen avulla. Kyseinen työ oli melko haastava ja siksipä sen suunnittelemiseen meni todella kauan. Opin tuomaan hieman erilaisia ajatuksia esiin, ettei lähtisi vain ilman mitään suunnitelmaa heittelemään puupalikoita sinne tänne. Alkuperäinen suunnitelma ei kyllä ollut sama kuin lopputulos, mutta ainakin lähelle sitä. Käytin työssäni sidottua rytmiä. Työn lopputulokseen olen tyytyväinen, mutta työ on melko heikkokestoinen eikä kestä kovin retkuksia.
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Kaleidoskooppi työ
Työssä oli tarkoitus tehdä neljä mahdollisimman samankaltaista kuvaa. Kun kuvia pyörittelee paperilla muodostuu aina erinlainen tulos. Työssä oli tarkoitus käyttää jotain väriharmoniaa. Käytin työssäni vastaväri pareja. Vastaväreinä käytin punaista sekä vihreää. Työn tekeminen ensinmmäisenä kurssilla oli hyvä idea, koska se oli yksinkertainen eikä aiheuttanut turhaa päänvaivaa. Opin tunnistamaan eri väriharmonioita. Lopputulos jäi hieman mietityttämään, koska tuo paperille asettelu olisi voinut olla hieman nätimpi!
Tilaa:
Kommentit (Atom)



